Elämä populaatiokissana – Eevin tarina
Loputtoman uteliasta, innokkaana leikkivää Eevi-pentua katsellessani mietin usein sen alkuperää ja kohtalotovereita. Millainen elämä Eeviä olisi odottanut, jos sitä ei olisi saatu loukkuun ja ihmisen hoivaan?
Pienenä pentuna Eevi eleli emonsa kanssa pihapiireissä ja ulkorakennuksissa. Eevin sisarukset oli kenties vienyt petoeläin, liikenne tai jokin tauti, jos niitä oli ylipäätään syntynyt elinkelpoisina. Populaatioissa kiertää viruksia, joista aikuiset kissat saattavat selvitä, mutta jotka ovat kohtalokkaita vastustuskyvyttömille pennuille tai voivat aiheuttaa tiineysaikana vaurioita pentujen kehitykseen. Huonolla ravinnolla eläneillä emoilla puolestaan ei välttämättä riitä rakennusaineita terveiden sikiöiden muodostamiseen, ja sisäsiittoisissa populaatioissa kissanpennuilla on usein kehityshäiriöitä.
Päällisin puolin pieni Eevi vaikutti ihan onnelliselta emon perässä kulkiessaan: ruokaa oli loppukesän ja syksyn aikana emon saalistettavissa, joskin saaliseläimet kantavat omia tautejaan ja erilaisia loisia, jotka niin ikään tartuttavat ulkokissoja. Sää ei ollut vielä käynyt paljon pakkasen puolella ja kylmistä ulkorakennuksista sai suojaa pahimmilta myrskyiltä. Kasvava Eevi leikki emon kanssa, opetteli sen reviiriä ja kirmaili ulkona.
Kun Eevi jäi loukkuun, sillä oli vatsa löysällä. Todennäköinen aiheuttaja ulkokissan ripulille on suolistoloistartunta, kansankielellä madot, tai alkueläin giardia. Syödessään pikkueläimiä tai esimerkiksi linnunruokaa tai jätteitä kissat voivat saada monenlaisia bakteeri- ja loistartuntoja. Toisinaan populaatiopennuilla on mahat pinkeänä loisista tai nestettä keräävistä tulehduksista. Eeviltä ja sen emolta löytyi vähän myöhemmin myös korvapunkkitartunta. Kumpikin rapsutteli korviaan ja ravisteli usein päätään. Nämä vaivat olisivat olleet Eevin elämässä jatkossakin jokapäiväisiä, jos se olisi jäänyt ulos.
Eevi oli vasta muutaman kuukauden ikäinen meille tullessaan, ei siis vielä sukukypsä. Pian sille olisi kuitenkin tullut ensimmäinen kiima, ja sillä olisi ollut edessä ensimmäinen tiineys ja pentue – ja pahimmillaan heti sen jälkeen seuraava, ja taas seuraava. Kissa voi saada jopa kolme pentuetta vuodessa. Leikkaamattomien, vapaasti ulkoilevien naaraiden kohtalo on vuorotella jatkuvien tiineyksien ja pentujen hoitamisen välillä – kohtalo, johon ne itse eivät voi vaikuttaa. Jo pelkät toistuvat kiimat altistavat kissan kohtutulehduksille, useat tiineydet puolestaan johtavat kohdun ohenemiseen ja lopulta jopa repeämiseen. Myös nisärepeämät ovat tavallisia jatkuvasti imettävillä emoilla.
Leikit ja kirmailu olisivat siis pian olleet enää kaunis muisto Eevin pentuajalta. Emo olisi lähiaikoina vieroittanut sen, ja se olisi ottanut paikkansa alueen kissojen nokkimisjärjestyksessä, kenties tappeluiden kautta. Raapimis- ja puremahaavoista kissojen välillä voi tarttua taas erilaisia, vakaviakin tauteja flunssista kissaruttoon, kissojen immuunikatovirukseen ja leukemiaan – puhumattakaan siitä, että hoitamattomat vammat tulehtuvat helposti. Iho- ja kudostulehdusten lisäksi kissa voi saada esimerkiksi keuhkotulehduksen pasteurella-bakteerista.
Jonain kylmänä talvena Eeviltä olisi ehkä paleltunut korva tai tassu, huonolla onnella se olisi nääntynyt nälkään tai jäätynyt hengiltä. Eevi sentään syntyi onnekkaaseen vuodenaikaan, mutta syksyllä syntyvät pienet pennut jäätyvät kuoliaiksi ensimmäisellä pakkasella. Kylmänä vuodenaikana tai toiselta kissalta Eevi olisi saattanut saada silmätulehduksen, jonka seurauksena se olisi mahdollisesti menettänyt silmän tai ainakin näön siitä. Kesällä se olisi etsinyt varjoa tai edes jotain helpotusta helteeseen, kulkenut pitkiäkin matkoja juomaveden toivossa.
Jos Eevillä olisi tuuria, se olisi voinut elää useita vuosia vapaana. Niiden aikana sen hampaat olisivat pikkuhiljaa peittyneet hammaskiveen, ikenet tulehtuneet ja osa hampaista syöpynyt kivuliaasti sisältäpäin – tai katkenneet. Syöminen olisi ollut tuskallista, ja lopulta hampaita olisi alkanut putoilla. Ientulehdukset olisivat altistaneet sen parodontiitille, joka tuhoaa hampaiden kiinnityskudoksia ja voi edetessään johtaa leukaluun murtumiseen. Parodontiitista olisi voinut seurata tulehduksia myös sisäelimiin tai jopa erittäin kivulias hammasjuuripaise. Joskus ulkokissojen suut mädäntyvät kokonaan.
Eevin raskaan elämän olisi päättänyt todennäköisesti joko jokin hoidettavissa oleva sairaus – tai auto. Se ei olisi saanut kokea turvaa, lämpöä, terveyttä, kivuttomuutta, hellyyttä eikä päivittäisiä huolettomia leikkejä myös pentuiän jälkeen. Sen elämä olisi ollut taistelua, päivästä toiseen selviytymistä, vain harvoin hauskaa tai nautinnollista. Tunnemme kissat oikeina hedonisteina, mutta kodittoman kissan kohtalo ei ole niin ruusuinen kylmässä kotimaassamme.
Meidän hoivissamme Eevi on saanut tarvittavat loishäädöt, se on testattu yleisimpien vakavien virusten varalta, sen kutisevia ja rupisia iho-oireita on hoidettu ja se on steriloitu, jotta sen ei tarvitsisi viettää koko elämäänsä pentukoneena. Eevin ruokavalio on laadukas, sillä on mukavasti leluja ja virikkeitä ja sen kanssa leikitään päivittäin.
Nyt Eevi asuu lämpimässä, turvallisessa sijaiskodissa, jossa se saa tutustua ja totutella ihmiseen, jotta se voisi vielä kokea sen hellyyden ja rakkauden, jota välittävät ihmiset ovat valmiita sille antamaan. Pian se pääsee omaan kotiin, jossa sitä odottaa useampi innokas lajitoveri ja jossa sen hampaita ei päästetä huonoon kuntoon. Jatkossakin Eevin terveydestä huolehditaan ja se saa leikkiä, painia, kieriskellä, tutkia, kelliä, nautiskella ja nukkua, juuri niin paljon kuin sitä huvittaa.
Kumman elämän Eevi olisi valinnut?
